Englanninkääpiöterrieri on suhteellisen terve rotu, mutta joitakin sairauksia ilmenee. Nykyään lähes kaikki kasvattajat tarkastavat jalostuskoirien silmät, sydämen ja polvet. Näin tekemällä pyrimme kasvattamaan mahdollisimman terveitä ja pitkäikäisiä koiria. Tässä on sairauksia joita rodussamme ilmenee:  Silmäsairaudet HC eli harmaakaihi Harmaakaihilla tarkoitetaan erilaisia näkökykyä haittaavia samentumia linssissä. Normaalisti täysin läpinäkyvään linssiin alkaa saostua valkuaisaineita ja linssi menettää kirkkautensa. Eri roduilla muutokset voivat olla erilaisia, mutta käytännössä on kyse samasta sairaudesta. Toiset koirat säilyttävät eri asteisesti näkökykynsä, mutta myös sokeutuminen on mahdollista. Harmaakaihi ei ole automaattisesti perinnöllinen sairaus, vaan sen syntymiseen on erilaisia syitä. Synnynnäinen harmaakaihi on tavallisesti seurausta sikiökauden häiriöstä eli syynä voi olla kohdun ympäristöhäiriöt tiineyden aikana, sopimaton ravinto, nartun tiineysaikana kärsimä sairaus, elinvaurio tai myrkytys. Myös vanhoilla koirilla saattaa esiintyä iän myötä kaihimuutoksia. Tavallisimmin tämä ilmenee yli 7-vuotiailla koirilla. Mikäli koiralla ei ole aiemmin ollut kaihimuutoksia, niin kyse on yleensä vain vanhuusajan kaihista, ei perinnöllisestä sairaudesta. Kaihi voi syntyä myös jonkun tapaturman tai sairauden (esim. sokeritauti, eräät silmäsairaudet) seurauksena. Perinnöllistä harmaakaihia (juveniili harmaakaihi) esiintyy nuorilla, kasvavilla ja aikuisilla koirilla (1-6-vuotiailla). Kun yksittäiset, pienet mykiönsamentumat havaitaan ensimmäisen kerran, ei välttämättä pystytä vielä arvioimaan onko kyse perinnöllisestä sairaudesta, vaan koira olisi tutkittava myöhemmin uudestaan. Joissain tapauksissa mykiömuutokset pysyvät lähes samanlaisena koko koiran eliniän, toisinaan linssi samentuu ajan kuluessa niin paljon, että koira sokeutuu. Suuri osa harmaakaihia sairastavista koirista säilyttää kuitenkin näkökykynsä jonkin asteisesti. Nykyään voidaan kirurgisesti poistaa sokeutuneen koiran samentunut linssi ja asentaa tilalle keinolinssi. Perinnöllista harmaakaihia sairastavia koiria ei tulisi käyttää jalostukseen, mutta koska sairaus puhkeaa monesti vasta aikuisella koiralla, saattaa sillä tällöin olla jo jälkeläisiä. Sairaan yksilön vanhempien tiedetään tällöin varmuudella olevan sairauden kantajia. Myös sairaan yksilön sisarusten jalostuskäyttöä tulisi harkita tarkkaan ja varsinkin välttää kahden mahdollisen kantajan yhdistelmää. Periaatteessahan sairaan koiran sisaruksella on tilastollisesti 25 % mahdollisuus olla täysin tervekin. Joissakin roduissa geenipohja on niin pieni, että mahdollisia kantajia ei pystytä kokonaan jättämään jalostuksen ulkopuolelle. Lähteet: Saki Paatsama: Terve ja sairas koira (200) Juha Pärnasen artikkeli: Silmätarkastus: Mitä, miksi, milloin Birgitta Wikström: Koiran sairaudet (1993)  PRA eli verkkokalvon etenevä surkastuminen PRA (Progressive Retinal Atrophy) eli verkkokalvon etenevä surkastuminen on perinnöllisistä silmäsairauksista ikävin ja hankalin, sillä se johtaa poikkeuksetta koiran sokeutumiseen. PRA:ta esiintyy useilla koirarodulla ja siitä on erilaisia muunnoksia. Yksi muoto on verkkokalvon kehityshäiriö, jossa näkösolujen kehittyminen lakkaa heti syntymän jälkeen. Näön heikkeneminen alkaa näkyä hyvin varhain, muutamankin kuukauden iässä. Tämän arvellaan johtuvan aineenvaihduntahäiriöstä, jonka vuoksi verkkokalvolle kertyy kuona-aineita ja se surkastuu. Toisen PRA-tyyppiryhmän muodostavat tapaukset, joissa näkösolut kehittyvät aluksi normaalisti, mutta alkavat myöhemmin tuhoutua. Näillä PRA-koirilla muutoksen ilmenevät myöhemmin, useimmiten muutaman vuoden iässä ja sen jälkeen. PRA aiheuttaa usein myös mykiön samentumia ja koiralle voi kehittyä samalla myös harmaakaihia. Tavallisimmin näön heikkeneminen alkaa näkyä 4-6 vuoden iässä, mutta on mahdollista, että oireet havaitaan vasta 7-8-vuotiaanakin. Ensimmäisiä oireita on yleensä hämäräsokeus, joka saattaa ilmetä koiran haluttomuutena mennä ulos pimeällä tai epävarmana käytöksenä pimeällä tutussakin ympäristössä. Koiran pupillit ovat laajentuneet ja silmissä saattaa olla epätavallinen loiste. Sairaus on molemmissa silmissä, mutta se voi kehittyä eri nopeudella niissä. Näkö huononee asteittain ja eteneminen voi kestää muutamasta kuukaudesta useaan vuoteen. Mitään hoitokeinoa ei toistaiseksi ole tarjolla. Koiralle itselleen sairaus on kuitenkin kivuton ja tutussa ympäristössä koira selviää hajuaistinsa avulla hyvinkin. PRA periytyy resessiivisesti eli väistyvästi. Tämä tarkoittaa sitä, että sekä koiran isän että emän tulee olla taudin kantajia, jotta sairaus puhkeaa niiden jälkeläisissä. Sairauden kantajat ovat terveitä, mutta niillä on perimässään kyseinen geeni. Ongelmallista onkin saada sairautta pois kannasta, sillä se havaitaan tavallisesti vasta aikuisella koiralla, jota on jo voitu ehtiä käyttää jalostukseen. PRA:ta yritetään vastustaa jatkuvilla silmätähystyksillä. Lähteet: Saki Paatsama: Terve ja sairas koira (2000) Juha Pärnasen artikkeli: Silmätarkastus: Mitä, miksi, milloin Birgitta Wikström: Koiran sairaudet (1993)  Lasiaisen rappeuma (vitreus degeneration, morbi corporis vitrei) Lasiainen on kirkas hyytelömäinen silmän osa. Terve lasiainen on tärkeä silmän normaalille toiminnalle; se antaa silmälle muodon, tuottaa ravinteita ja poistaa kuona-aineita sekä tukee retinaa. Lasiainen koostuu lähes 99 %:sesti vedestä. Jos lasiainen muuttuu sameaksi, vesittyy tai siirtyy paikoiltaan, näkökyky voi heiketä tai kadota. Lasiainen voi rappeutua ikääntymisen seurauksena tai rappeutuminen voi olla myös silmän sisäisen tulehduksen seurausta. Joissakin roduissa epäillään esiintyvän myös perinnöllistä lasiaisen rappeumaa.  PPM PPM on iriksen eli värikalvon kehityshäiriö, jossa pupilliaukon avautuminen ei ole ollut täydellistä vaan värikalvolta lähtee rihmoja joko linssiin, sarveiskalvoon tai toiseen kohtaan värikalvoa. Muutokset yleensä ovat lieviä, eivätkä aiheuta yleensä oireita.  Periytyvä PHTVL/PHPV eli Persistent Hyperplastic Tunica Vasculosa Lentis / Persistent Hyperplastic Primary Vitreous (pysyviä jäänteitä mykiön suonikalvosta) Sairaus aiheutuu siitä, että silmän mykiön eli linssin muodostava verisuoniverkosto ei surkastu mykiökehityksen loputtua sikiökaudella, vaan osa suonistosta (suonikalvoista) jää mykiön takakapseliin ja näkyy peilauksessa samentumina. Lievissä tapauksissa havaitaan pieniä pigmentoituneita pisteitä, vaikeissa tapauksissa linssi muuttuu epänormaaliksi rakenteeltaan ja seurauksena on harmaakaihi. Sairautta luokitellaan kuuteen eri vaikeusasteeseen.  RD - retinal dysplasia eli verkkokalvon dysplasia Nämä synnynnäiset verkkokalvon kehityshäiriöt jaetaan kolmeen eri vakavuusasteeseen lähtien lievistä paikallisista verkkokalvon poimuista aina sokeutta aiheuttaviin muutoksiin. MRD (SKL:n tutkimustuloksissa merkitty RD aste 1) Multifokaali retinal dysplasia -vakavuusastetta ei yleisesti pidetä perinnöllisenä, joskin eri maissa on olemassa erilaisia säädöksiä MRD-koiran jalostuskäytöstä. MRD eli verkkokalvon dysplasian lievin muoto ilmenee yhtenä tai useampana poimuna koiran verkkokalvossa. Näiden poimujen vaikutus koiran näkökykyyn ei ole tutkimusten mukaaan täysin tunnettu, mutta niiden ei ole myöskään todettu vaikuttavan koiran jokapäiväiseen elämään. GRD (SKL:n tutkimustuloksissa merkitty RD aste 2) Geograafinen retinal dysplasia eli toisen vakavusasteen verkkokalvon kehityshäiriöt ilmenevät laikkumaisina muutosalueina, verkkokalvon ohentumina tai jopa osittaisina taitoksina/irtaantumisina. Tämän muodon tiedetään olevan perinnöllinen mutta koiraa,jolla on todettu GRD voidaan kuitenkin käyttää jalostukseen siten, että toisen jalostukseen käytettävän koiran silmät eivät osoita oireita GRD:sta. Yleisesti voidaan kuitenkin toivoa, ettei koiraa jolla on todettu GRD käytettäisi jalostukseen. GRD aiheuttaa osittaista näkökyvyn heikkenemistä ja saattaa myös johtaa joissain tapauksissa sokeuteen. TRD (SKL:n tutkimustuloksissa merkitty RD aste 3) Totaali retinal dysplasia käsittää muutoksia koko verkkokalvon alueella ja johtaa yleensä verkkokalvon täydelliseen irtoamiseen silmänpohjasta ja väistämättä sokeuteen. Iiris coloboma Iiriksessä sijaitsevia "mustia aukkoja" eli puuttuvia osia iiriksestä kutsutaan colobomaksi. Sairastuneet koirat eivät välttämättä kärsi tästä taudista kovinkaan paljon ja taudin vaikutus näkökykyyn saattaa olla minimaalinen. Suurehko coloboma voi kuitenkin aiheuttaa koiralle ongelmia esimerkiksi kirkkaassa valossa, jossa koira joutuu siristelemään kompensoidakseen iiriksen kyvyttömyyttä säädellä silmään tulevaa valomäärää. Tästä aiheutuu koiralle haittaa ja samalla näkökyky saattaa olla tilapäisesti heikentynyt kovan siristelyn vuoksi. Koloboman periytyminen on epäselvää. Koloboma on synnynnäinen eli sairastuneella koiralla se on syntymästä asti havaittavissa. Pennut olisi hyvä tarkastuttaa 6-8 viikon ikäisenä, ennen luovutusta. Koiralla jolla on todettu pieni iris coloboma, voidaan käyttää jalostukseen, kunhan toinen osapuoli on täysin terve. Koiralla jolla on todettu suuri iris coloboma, ei suositella jalostukseen. Lähde: http://englanninkaapioterrierit.webs.com/sairauksista.htm LL eli linssiluksaatio Linssin sijoiltaanmenosairautta esiintyy neljää eri muotoa, joiden syyt ovat erilaiset: 1. synnynnäinen sijoiltaanmeno 2. primäärinen sijoiltaanmeno (johtuu perinnöllisestä heikkoudesta säikeissä, jotka pitävät silmän mykiötä paikoillaan) 3. sekundäärinen sijoiltaanmeno (muusta silmäsairaudesta, esim. kaihista johtuva) 4. traumaattinen sijoiltaanmeno (esim. voimakkaasta päähän kohdistuneesta iskusta johtuva). Primäärisellä sijoiltaanmenolla tarkoitetaan tilaa, joka ei johdu synnynnäisestä syystä, muusta sairaudesta tai tapaturmasta. Se johtuu perinnöllisestä heikkoudesta säikeissä, jotka pitävät silmän mykiön paikoillaan. Oireet: Eläinlääkäri voi todeta alkavan mykiön sijoiltaanmenon jo hieman ennen omistajan havaitsemia oireita, joita ovat punoitus, ärtyisyys ja tuskat silmässä sekä silmävuoto, jotka eivät parane lääkehoidosta huolimatta. Usein sairaus alkaa yllättäen ja etenee nopeasti. Koira käyttäytyy poikkeavasti: se on haluton, masentunut ja tuskainen. Perinnöllinen LL-sairaus ilmenee yleensä 4-6 vuoden iässä molemmissa silmissä mutta usein eri aikaan. Omistajan havaittua alkavan mykiön sijoiltaanmenon oireet koirassaan, tulee ottaa välittömästi yhteyttä silmäeläinlääkäriin, sillä kiireellisesti suoritetulla leikkauksella voidaan sairaus hoitaa niin, että koira ei sokeudu. Silmätarkastuta koirasi ainakin kaksi kertaa elämänsä aikana, siis noin 2-vuotiaana ja yli 4-vuotiaana. Myöskin kotikoirien silmätulokset ovat tärkeää aineistoa kasvattajille.  Legg-Perthes Pienillä roduilla esiintyvä reisiluunpään sekä nivelruston rakenteen turmeleva sairaus. Ensimmäiset oireet voivat ilmaantua noin neljän kuukauden iästä alkaen. Tyypillisiä oireita ovat sairaan puolen jalan "hypyttäminen" ts. koira ei varaa painoaan sille joka askeleella, liikkumishaluttomuus varsinkin portaissa sekä jäykkyys ylösnousun jälkeen. Oireet yleensä pahenevat rasituksen jälkeen. Jos lonkka on mennyt sijoiltaan, ei koira pysty liikuttamaan jalkaansa eikä yleensä anna kipujen vuoksi koskea siihen. Diagnoosi perustuu röntgenkuvaan. Koira rauhoitetaan kuvauksen ajaksi. Jos koiralla on legg-perthes tulisi välttää kovaa juoksuttamista ja hypyttämistä. Kevyt liikunta on hyväksi, koira voi myös uida vapaasti. Kipua lieväntäviä lääkkeitä käyttää tarvittaessa. Legg-perthes voidaan hoitaa poistamalla vaurioitunut reisiluun pää, josta ei ole havaittu olevan haittaa pienille ja kevyille kääpiökoirille.  Patellaluksaatio Aste 1 Polvinivel on lähes normaali. Patellaa voidaan liikutella helpommin kuin normaalisti ja se saadaan käsittelemällä luksoitumaan samalla kun jalkaa ojennetaan ja koukistetaan. Lumpio luksoituu ajoittain, mutta palaa itse paikoilleen. Tyypillistä on, että koira jättää joskus sairaalla jalalla muutaman askeleen väliin. Sääriluu on lievästi kiertynyt. Aste 2 Patella on tavallisesti paikoillaan. Se kuitenkin luksoituu jalkaa koukistettaessa tai kierrettäessä ja pysyy pois kunnes se autetaan takaisin paikoilleen joko käsin painamalla tai jalkaa oikaisemalla. Reisiluun ja polvilumpion välinen nivel saattaa nitistä. Sääriluu voi olla kiertynyt jopa 30 astetta. Aste 3 Polvilumpio on suurimman osan ajasta poissa paikoiltaan. Patella saadaan takaisin uraansa jalkaa oikaisemalla ja kädellä painamalla. Sääriluu on kiertynyt 30-60 astetta. Aste 4 Patella on jatkuvasti poissa paikoiltaan, eikä sitä saada pysymään telaurassa ilman leikkausta. Patellaluksaatiota voidaan estää/korjata erilaisilla leikkauksilla. Lieväasteinen sijoiltaanmeno ei aiheuta pienelle ja kevyelle koiralle kipua eikä haittaa. Jopa kolmannen asteen polvilumpion sijoiltaanmeno saattaa olla miltei oireeton, koira ontuu vain silloin tällöin tai jättää askeleitaan väliin. Leikkaushoitoon tälläisissä tapauksissa ei kannata ryhtyä. Mikäli polvivian aste on korkea, koira on kivulias ja sen liikkuminen vaikeaa tai jos luksoituva polvilumpio aiheuttaa tulehduksen niveleen, on leikkaushoito paikallaan.  Sikaripunkki Sikaripunkki on 0,2-0,4 mm mittainen hämähäkkieläin, jonka raajat ovat surkastuneet. Se elää karvatuppien sisällä ja talirauhasissa. Lähes kaikilla koirilla on sikaripunkkeja pieninä määrinä ja niistä ei ole koiralle mitään haittaa. Sikaripunkkien oletetaan siirtyvän emästä pentuihin niiden parin ensimmäisen elinpäivän aikana imetyksen yhteydessä. Kohdunsisäistä tartuntaa ei ole todettu. Sikaripunkit eivät tartu aikuisesta koirasta toiseen. Koeolosuhteissa on yritetty tartuttaa punkkia aikuiseen koiraan, mutta tässä ei ole onnistuttu. Jos sikaripunkit alkavat lisääntyä epänormaalin runsaasti, puhkeaa koirassa ihosairaus nimeltä demodikoosi. Taipumuksen punkkien lisääntymiseen uskotaan olevan perinnöllinen, sillä tietyillä roduilla ja tietyissä sukuhaaroissa sairautta esiintyy muita enemmän. Usein taudin puhkeamiseen on syynä esim. heikentynyt vastustuskyky, stressi, suolistoloiset tai jokin yleissairaus. Yleisin taudin puhkeamisikä on 3-12 kk, mutta joskus se puhkeaa myös vanhemmilla koirilla. Demomodikoosia on kahta eri muotoa: paikallista ja yleistä. Paikallinen demodikoosi on tavallisesti aika lievä iho-ongelma ja paranee usein ilman hoitoakin. Tavallisimpia oireita ovat pienet, karvattomat, hieman punoittavat läiskät, joita esiintyy erityisesti pään alueella ja eturaajoissa. Niihin ei yleensä liity kutinaa tai tulehdusmuutoksia. Paikallinen demodikoosi paranee 3-8 viikossa. Tällöin tauti ei yleensä uusiudu ja koiraa ei lasketa jatkossakaan mitenkään sairaaksi. Noin 10 % paikallisista demodikooseista jatkaa etenemistään yleiseen demodikoosiin, joka on vaikea ihosairaus. Taudin eteneminen voi tapahtua asteittain tai hyvin nopeasti. Oireisiin kuuluvat erikokoiset ja -muotoiset karvattomat alueet eri puolilla kehoa. Taudin edetessä niihin liittyy myös punotusta, hilseilyä, rupien muodostumista ja toissijaisia bakteeritulehduksia. Myös tassunvälitulehduksia ja ulkokorvantulehduksia voi puhjeta. Toissijaisen bakteeritulehduksen seurauksena voi vakavemmissa tapauksissa aiheutua kuumetta, ruokahaluttomuutta ja jopa verenmyrkytys. Demodikoosin diagnoosi tehdään ihosta otettujen raapenäytteiden perusteella. Jotta punkit voidaan varmasti löytää, on raapenäytteitä otettava riittävän monta ja riittävän syvältä. Joskus diagnoosin tekemiseen tarvitaan raapenäytteiden lisäksi ihosta otettu koepala. Tämä voi olla tarpeen erityisesti kroonisissa tapauksissa, jossa iho on niin paksuuntunut, että raapenäytteillä on vaikea saada näytemateriaalia riittävän syvältä ihosta. Erityisesti jos on kyseessä aikuinen koira, on syytä tutkia koira muutenkin perusteellisesti, jotta voidaan löytää mahdolliset demodikoosin puhkeamiseen vaikuttaneet muut sairaudet. Paikallisdemodikoosia ei yleensä lähdetä hoitamaan millään lääkkeillä, sillä suurin osa tapauksista paranee aivan itsestään. Lisäksi tällä pyritään siihen, että voidaan havaita yleistynyttä demodikoosia sairastavat koirat, jotka voisivat jäädä huomaamatta mikäli hoito aloitettaisiin jo ensioireista. Yleistynyttä demodikoosia hoidetaan suun kautta annettavilla loislääkkeillä. Paikalliset hoidot ovat väistymässä. Uudet lääkkkeet ovat tehokkaita, mutta kalliita. Keskimääräinen hoitoaika on noin 7 kk ja on tärkeää, ettei hoitoa keskeytetä liian aikaisin. Nykyisin jopa yhdeksän kymmenestä koirasta pystytään parantamaan ja lopuillakin sairaus pystytään pitämään lääkkeillä kurissa. Yleistä demodikoosia sairastavaa koiraa ei tulisi käyttää jalostukseen taudin periytyvyyden vuoksi. lähde.http://www.toydogs.net/ettjaosto/sairaudet.php

Englanninkääpiöterrieri on suhteellisen terve rotu, mutta joitakin sairauksia ilmenee. Nykyään lähes kaikki kasvattajat tarkastavat jalostuskoirien silmät, sydämen ja polvet. Näin tekemällä pyrimme kasvattamaan mahdollisimman terveitä ja pitkäikäisiä koiria.

Tässä on sairauksia joita rodussamme ilmenee:

Silmäsairaudet

HC eli harmaakaihi

Harmaakaihilla tarkoitetaan erilaisia näkökykyä haittaavia samentumia linssissä. Normaalisti täysin läpinäkyvään linssiin alkaa saostua valkuaisaineita ja linssi menettää kirkkautensa. Eri roduilla muutokset voivat olla erilaisia, mutta käytännössä on kyse samasta sairaudesta. Toiset koirat säilyttävät eri asteisesti näkökykynsä, mutta myös sokeutuminen on mahdollista. Harmaakaihi ei ole automaattisesti perinnöllinen sairaus, vaan sen syntymiseen on erilaisia syitä.

Synnynnäinen harmaakaihi on tavallisesti seurausta sikiökauden häiriöstä eli syynä voi olla kohdun ympäristöhäiriöt tiineyden aikana, sopimaton ravinto, nartun tiineysaikana kärsimä sairaus, elinvaurio tai myrkytys. Myös vanhoilla koirilla saattaa esiintyä iän myötä kaihimuutoksia. Tavallisimmin tämä ilmenee yli 7-vuotiailla koirilla. Mikäli koiralla ei ole aiemmin ollut kaihimuutoksia, niin kyse on yleensä vain vanhuusajan kaihista, ei perinnöllisestä sairaudesta. Kaihi voi syntyä myös jonkun tapaturman tai sairauden (esim. sokeritauti, eräät silmäsairaudet) seurauksena.

Perinnöllistä harmaakaihia (juveniili harmaakaihi) esiintyy nuorilla, kasvavilla ja aikuisilla koirilla (1-6-vuotiailla). Kun yksittäiset, pienet mykiönsamentumat havaitaan ensimmäisen kerran, ei välttämättä pystytä vielä arvioimaan onko kyse perinnöllisestä sairaudesta, vaan koira olisi tutkittava myöhemmin uudestaan. Joissain tapauksissa mykiömuutokset pysyvät lähes samanlaisena koko koiran eliniän, toisinaan linssi samentuu ajan kuluessa niin paljon, että koira sokeutuu. Suuri osa harmaakaihia sairastavista koirista säilyttää kuitenkin näkökykynsä jonkin asteisesti. Nykyään voidaan kirurgisesti poistaa sokeutuneen koiran samentunut linssi ja asentaa tilalle keinolinssi.

Perinnöllista harmaakaihia sairastavia koiria ei tulisi käyttää jalostukseen, mutta koska sairaus puhkeaa monesti vasta aikuisella koiralla, saattaa sillä tällöin olla jo jälkeläisiä. Sairaan yksilön vanhempien tiedetään tällöin varmuudella olevan sairauden kantajia. Myös sairaan yksilön sisarusten jalostuskäyttöä tulisi harkita tarkkaan ja varsinkin välttää kahden mahdollisen kantajan yhdistelmää. Periaatteessahan sairaan koiran sisaruksella on tilastollisesti 25 % mahdollisuus olla täysin tervekin. Joissakin roduissa geenipohja on niin pieni, että mahdollisia kantajia ei pystytä kokonaan jättämään jalostuksen ulkopuolelle.

Lähteet:
Saki Paatsama: Terve ja sairas koira (200)
Juha Pärnasen artikkeli: Silmätarkastus: Mitä, miksi, milloin
Birgitta Wikström: Koiran sairaudet (1993)

PRA eli verkkokalvon etenevä surkastuminen

PRA (Progressive Retinal Atrophy) eli verkkokalvon etenevä surkastuminen on perinnöllisistä silmäsairauksista ikävin ja hankalin, sillä se johtaa poikkeuksetta koiran sokeutumiseen. PRA:ta esiintyy useilla koirarodulla ja siitä on erilaisia muunnoksia. Yksi muoto on verkkokalvon kehityshäiriö, jossa näkösolujen kehittyminen lakkaa heti syntymän jälkeen. Näön heikkeneminen alkaa näkyä hyvin varhain, muutamankin kuukauden iässä. Tämän arvellaan johtuvan aineenvaihduntahäiriöstä, jonka vuoksi verkkokalvolle kertyy kuona-aineita ja se surkastuu. Toisen PRA-tyyppiryhmän muodostavat tapaukset, joissa näkösolut kehittyvät aluksi normaalisti, mutta alkavat myöhemmin tuhoutua. Näillä PRA-koirilla muutoksen ilmenevät myöhemmin, useimmiten muutaman vuoden iässä ja sen jälkeen. PRA aiheuttaa usein myös mykiön samentumia ja koiralle voi kehittyä samalla myös harmaakaihia.

Tavallisimmin näön heikkeneminen alkaa näkyä 4-6 vuoden iässä, mutta on mahdollista, että oireet havaitaan vasta 7-8-vuotiaanakin. Ensimmäisiä oireita on yleensä hämäräsokeus, joka saattaa ilmetä koiran haluttomuutena mennä ulos pimeällä tai epävarmana käytöksenä pimeällä tutussakin ympäristössä. Koiran pupillit ovat laajentuneet ja silmissä saattaa olla epätavallinen loiste. Sairaus on molemmissa silmissä, mutta se voi kehittyä eri nopeudella niissä. Näkö huononee asteittain ja eteneminen voi kestää muutamasta kuukaudesta useaan vuoteen. Mitään hoitokeinoa ei toistaiseksi ole tarjolla. Koiralle itselleen sairaus on kuitenkin kivuton ja tutussa ympäristössä koira selviää hajuaistinsa avulla hyvinkin.

PRA periytyy resessiivisesti eli väistyvästi. Tämä tarkoittaa sitä, että sekä koiran isän että emän tulee olla taudin kantajia, jotta sairaus puhkeaa niiden jälkeläisissä. Sairauden kantajat ovat terveitä, mutta niillä on perimässään kyseinen geeni. Ongelmallista onkin saada sairautta pois kannasta, sillä se havaitaan tavallisesti vasta aikuisella koiralla, jota on jo voitu ehtiä käyttää jalostukseen. PRA:ta yritetään vastustaa jatkuvilla silmätähystyksillä.

Lähteet:
Saki Paatsama: Terve ja sairas koira (2000)
Juha Pärnasen artikkeli: Silmätarkastus: Mitä, miksi, milloin
Birgitta Wikström: Koiran sairaudet (1993)

Lasiaisen rappeuma (vitreus degeneration, morbi corporis vitrei)

Lasiainen on kirkas hyytelömäinen silmän osa. Terve lasiainen on tärkeä silmän normaalille toiminnalle; se antaa silmälle muodon, tuottaa ravinteita ja poistaa kuona-aineita sekä tukee retinaa. Lasiainen koostuu lähes 99 %:sesti vedestä. Jos lasiainen muuttuu sameaksi, vesittyy tai siirtyy paikoiltaan, näkökyky voi heiketä tai kadota. Lasiainen voi rappeutua ikääntymisen seurauksena tai rappeutuminen voi olla myös silmän sisäisen tulehduksen seurausta. Joissakin roduissa epäillään esiintyvän myös perinnöllistä lasiaisen rappeumaa.

PPM

PPM on iriksen eli värikalvon kehityshäiriö, jossa pupilliaukon avautuminen ei ole ollut täydellistä vaan värikalvolta lähtee rihmoja joko linssiin, sarveiskalvoon tai toiseen kohtaan värikalvoa. Muutokset yleensä ovat lieviä, eivätkä aiheuta yleensä oireita.

Periytyvä PHTVL/PHPV
eli Persistent Hyperplastic Tunica Vasculosa Lentis / Persistent Hyperplastic Primary Vitreous
(pysyviä jäänteitä mykiön suonikalvosta)

Sairaus aiheutuu siitä, että silmän mykiön eli linssin muodostava verisuoniverkosto ei surkastu mykiökehityksen loputtua sikiökaudella, vaan osa suonistosta (suonikalvoista) jää mykiön takakapseliin ja näkyy peilauksessa samentumina. Lievissä tapauksissa havaitaan pieniä pigmentoituneita pisteitä, vaikeissa tapauksissa linssi muuttuu epänormaaliksi rakenteeltaan ja seurauksena on harmaakaihi. Sairautta luokitellaan kuuteen eri vaikeusasteeseen.

RD - retinal dysplasia eli verkkokalvon dysplasia

Nämä synnynnäiset verkkokalvon kehityshäiriöt jaetaan kolmeen eri vakavuusasteeseen lähtien lievistä paikallisista verkkokalvon poimuista aina sokeutta aiheuttaviin muutoksiin.

MRD (SKL:n tutkimustuloksissa merkitty RD aste 1)
Multifokaali retinal dysplasia -vakavuusastetta ei yleisesti pidetä perinnöllisenä, joskin eri maissa on olemassa erilaisia säädöksiä MRD-koiran jalostuskäytöstä. MRD eli verkkokalvon dysplasian lievin muoto ilmenee yhtenä tai useampana poimuna koiran verkkokalvossa. Näiden poimujen vaikutus koiran näkökykyyn ei ole tutkimusten mukaaan täysin tunnettu, mutta niiden ei ole myöskään todettu vaikuttavan koiran jokapäiväiseen elämään.

GRD (SKL:n tutkimustuloksissa merkitty RD aste 2)
Geograafinen retinal dysplasia eli toisen vakavusasteen verkkokalvon kehityshäiriöt ilmenevät laikkumaisina muutosalueina, verkkokalvon ohentumina tai jopa osittaisina taitoksina/irtaantumisina. Tämän muodon tiedetään olevan perinnöllinen mutta koiraa,jolla on todettu GRD voidaan kuitenkin käyttää jalostukseen siten, että toisen jalostukseen käytettävän koiran silmät eivät osoita oireita GRD:sta. Yleisesti voidaan kuitenkin toivoa, ettei koiraa jolla on todettu GRD käytettäisi jalostukseen. GRD aiheuttaa osittaista näkökyvyn heikkenemistä ja saattaa myös johtaa joissain tapauksissa sokeuteen.

TRD (SKL:n tutkimustuloksissa merkitty RD aste 3)
Totaali retinal dysplasia käsittää muutoksia koko verkkokalvon alueella ja johtaa yleensä verkkokalvon täydelliseen irtoamiseen silmänpohjasta ja väistämättä sokeuteen.

Iiris coloboma

Iiriksessä sijaitsevia "mustia aukkoja" eli puuttuvia osia iiriksestä kutsutaan colobomaksi. Sairastuneet koirat eivät välttämättä kärsi tästä taudista kovinkaan paljon ja taudin vaikutus näkökykyyn saattaa olla minimaalinen.

Suurehko coloboma voi kuitenkin aiheuttaa koiralle ongelmia esimerkiksi kirkkaassa valossa, jossa koira joutuu siristelemään kompensoidakseen iiriksen kyvyttömyyttä säädellä silmään tulevaa valomäärää.

Tästä aiheutuu koiralle haittaa ja samalla näkökyky saattaa olla tilapäisesti heikentynyt kovan siristelyn vuoksi.

Koloboman periytyminen on epäselvää.

Koloboma on synnynnäinen eli sairastuneella koiralla se on syntymästä asti havaittavissa. Pennut olisi hyvä tarkastuttaa 6-8 viikon ikäisenä, ennen luovutusta.

Koiralla jolla on todettu pieni iris coloboma, voidaan käyttää jalostukseen, kunhan toinen osapuoli on täysin terve.

Koiralla jolla on todettu suuri iris coloboma, ei suositella jalostukseen.

Lähde: http://englanninkaapioterrierit.webs.com/sairauksista.htm

LL eli linssiluksaatio

Linssin sijoiltaanmenosairautta esiintyy neljää eri muotoa, joiden syyt ovat erilaiset: 1. synnynnäinen sijoiltaanmeno
2. primäärinen sijoiltaanmeno (johtuu perinnöllisestä heikkoudesta säikeissä, jotka pitävät silmän mykiötä paikoillaan)
3. sekundäärinen sijoiltaanmeno (muusta silmäsairaudesta, esim. kaihista johtuva)
4. traumaattinen sijoiltaanmeno (esim. voimakkaasta päähän kohdistuneesta iskusta johtuva).

Primäärisellä sijoiltaanmenolla tarkoitetaan tilaa, joka ei johdu synnynnäisestä syystä, muusta sairaudesta tai tapaturmasta. Se johtuu perinnöllisestä heikkoudesta säikeissä, jotka pitävät silmän mykiön paikoillaan.

Oireet: Eläinlääkäri voi todeta alkavan mykiön sijoiltaanmenon jo hieman ennen omistajan havaitsemia oireita, joita ovat punoitus, ärtyisyys ja tuskat silmässä sekä silmävuoto, jotka eivät parane lääkehoidosta huolimatta. Usein sairaus alkaa yllättäen ja etenee nopeasti. Koira käyttäytyy poikkeavasti: se on haluton, masentunut ja tuskainen. Perinnöllinen LL-sairaus ilmenee yleensä 4-6 vuoden iässä molemmissa silmissä mutta usein eri aikaan. Omistajan havaittua alkavan mykiön sijoiltaanmenon oireet koirassaan, tulee ottaa välittömästi yhteyttä silmäeläinlääkäriin, sillä kiireellisesti suoritetulla leikkauksella voidaan sairaus hoitaa niin, että koira ei sokeudu.

Silmätarkastuta koirasi ainakin kaksi kertaa elämänsä aikana, siis noin 2-vuotiaana ja yli 4-vuotiaana. Myöskin kotikoirien silmätulokset ovat tärkeää aineistoa kasvattajille.

Legg-Perthes

Pienillä roduilla esiintyvä reisiluunpään sekä nivelruston rakenteen turmeleva sairaus. Ensimmäiset oireet voivat ilmaantua noin neljän kuukauden iästä alkaen. Tyypillisiä oireita ovat sairaan puolen jalan "hypyttäminen" ts. koira ei varaa painoaan sille joka askeleella, liikkumishaluttomuus varsinkin portaissa sekä jäykkyys ylösnousun jälkeen. Oireet yleensä pahenevat rasituksen jälkeen. Jos lonkka on mennyt sijoiltaan, ei koira pysty liikuttamaan jalkaansa eikä yleensä anna kipujen vuoksi koskea siihen. Diagnoosi perustuu röntgenkuvaan. Koira rauhoitetaan kuvauksen ajaksi.

Jos koiralla on legg-perthes tulisi välttää kovaa juoksuttamista ja hypyttämistä. Kevyt liikunta on hyväksi, koira voi myös uida vapaasti. Kipua lieväntäviä lääkkeitä käyttää tarvittaessa. Legg-perthes voidaan hoitaa poistamalla vaurioitunut reisiluun pää, josta ei ole havaittu olevan haittaa pienille ja kevyille kääpiökoirille.

Patellaluksaatio

Aste 1
Polvinivel on lähes normaali. Patellaa voidaan liikutella helpommin kuin normaalisti ja se saadaan käsittelemällä luksoitumaan samalla kun jalkaa ojennetaan ja koukistetaan. Lumpio luksoituu ajoittain, mutta palaa itse paikoilleen. Tyypillistä on, että koira jättää joskus sairaalla jalalla muutaman askeleen väliin. Sääriluu on lievästi kiertynyt.

Aste 2
Patella on tavallisesti paikoillaan. Se kuitenkin luksoituu jalkaa koukistettaessa tai kierrettäessä ja pysyy pois kunnes se autetaan takaisin paikoilleen joko käsin painamalla tai jalkaa oikaisemalla. Reisiluun ja polvilumpion välinen nivel saattaa nitistä. Sääriluu voi olla kiertynyt jopa 30 astetta.

Aste 3
Polvilumpio on suurimman osan ajasta poissa paikoiltaan. Patella saadaan takaisin uraansa jalkaa oikaisemalla ja kädellä painamalla. Sääriluu on kiertynyt 30-60 astetta.

Aste 4
Patella on jatkuvasti poissa paikoiltaan, eikä sitä saada pysymään telaurassa ilman leikkausta.

Patellaluksaatiota voidaan estää/korjata erilaisilla leikkauksilla. Lieväasteinen sijoiltaanmeno ei aiheuta pienelle ja kevyelle koiralle kipua eikä haittaa. Jopa kolmannen asteen polvilumpion sijoiltaanmeno saattaa olla miltei oireeton, koira ontuu vain silloin tällöin tai jättää askeleitaan väliin. Leikkaushoitoon tälläisissä tapauksissa ei kannata ryhtyä. Mikäli polvivian aste on korkea, koira on kivulias ja sen liikkuminen vaikeaa tai jos luksoituva polvilumpio aiheuttaa tulehduksen niveleen, on leikkaushoito paikallaan.

Sikaripunkki

Sikaripunkki on 0,2-0,4 mm mittainen hämähäkkieläin, jonka raajat ovat surkastuneet. Se elää karvatuppien sisällä ja talirauhasissa. Lähes kaikilla koirilla on sikaripunkkeja pieninä määrinä ja niistä ei ole koiralle mitään haittaa. Sikaripunkkien oletetaan siirtyvän emästä pentuihin niiden parin ensimmäisen elinpäivän aikana imetyksen yhteydessä. Kohdunsisäistä tartuntaa ei ole todettu. Sikaripunkit eivät tartu aikuisesta koirasta toiseen. Koeolosuhteissa on yritetty tartuttaa punkkia aikuiseen koiraan, mutta tässä ei ole onnistuttu. Jos sikaripunkit alkavat lisääntyä epänormaalin runsaasti, puhkeaa koirassa ihosairaus nimeltä demodikoosi. Taipumuksen punkkien lisääntymiseen uskotaan olevan perinnöllinen, sillä tietyillä roduilla ja tietyissä sukuhaaroissa sairautta esiintyy muita enemmän.

Usein taudin puhkeamiseen on syynä esim. heikentynyt vastustuskyky, stressi, suolistoloiset tai jokin yleissairaus. Yleisin taudin puhkeamisikä on 3-12 kk, mutta joskus se puhkeaa myös vanhemmilla koirilla. Demomodikoosia on kahta eri muotoa: paikallista ja yleistä. Paikallinen demodikoosi on tavallisesti aika lievä iho-ongelma ja paranee usein ilman hoitoakin. Tavallisimpia oireita ovat pienet, karvattomat, hieman punoittavat läiskät, joita esiintyy erityisesti pään alueella ja eturaajoissa. Niihin ei yleensä liity kutinaa tai tulehdusmuutoksia. Paikallinen demodikoosi paranee 3-8 viikossa. Tällöin tauti ei yleensä uusiudu ja koiraa ei lasketa jatkossakaan mitenkään sairaaksi.

Noin 10 % paikallisista demodikooseista jatkaa etenemistään yleiseen demodikoosiin, joka on vaikea ihosairaus. Taudin eteneminen voi tapahtua asteittain tai hyvin nopeasti. Oireisiin kuuluvat erikokoiset ja -muotoiset karvattomat alueet eri puolilla kehoa. Taudin edetessä niihin liittyy myös punotusta, hilseilyä, rupien muodostumista ja toissijaisia bakteeritulehduksia. Myös tassunvälitulehduksia ja ulkokorvantulehduksia voi puhjeta. Toissijaisen bakteeritulehduksen seurauksena voi vakavemmissa tapauksissa aiheutua kuumetta, ruokahaluttomuutta ja jopa verenmyrkytys.

Demodikoosin diagnoosi tehdään ihosta otettujen raapenäytteiden perusteella. Jotta punkit voidaan varmasti löytää, on raapenäytteitä otettava riittävän monta ja riittävän syvältä. Joskus diagnoosin tekemiseen tarvitaan raapenäytteiden lisäksi ihosta otettu koepala. Tämä voi olla tarpeen erityisesti kroonisissa tapauksissa, jossa iho on niin paksuuntunut, että raapenäytteillä on vaikea saada näytemateriaalia riittävän syvältä ihosta. Erityisesti jos on kyseessä aikuinen koira, on syytä tutkia koira muutenkin perusteellisesti, jotta voidaan löytää mahdolliset demodikoosin puhkeamiseen vaikuttaneet muut sairaudet.

Paikallisdemodikoosia ei yleensä lähdetä hoitamaan millään lääkkeillä, sillä suurin osa tapauksista paranee aivan itsestään. Lisäksi tällä pyritään siihen, että voidaan havaita yleistynyttä demodikoosia sairastavat koirat, jotka voisivat jäädä huomaamatta mikäli hoito aloitettaisiin jo ensioireista. Yleistynyttä demodikoosia hoidetaan suun kautta annettavilla loislääkkeillä. Paikalliset hoidot ovat väistymässä. Uudet lääkkkeet ovat tehokkaita, mutta kalliita. Keskimääräinen hoitoaika on noin 7 kk ja on tärkeää, ettei hoitoa keskeytetä liian aikaisin. Nykyisin jopa yhdeksän kymmenestä koirasta pystytään parantamaan ja lopuillakin sairaus pystytään pitämään lääkkeillä kurissa. Yleistä demodikoosia sairastavaa koiraa ei tulisi käyttää jalostukseen taudin periytyvyyden vuoksi.

lähde.http://www.toydogs.net/ettjaosto/sairaudet.php